Kun Alma tuli taloon ilmoitin lujasti Erikille, että vaikka kuinka monista säännöistä luistetaan Alman kohdalla, niin on olemassa kaksi sääntöä mitkä pitää. Näistä kahdesta säännöstä oli tarkoitus pitää kiinni: 1) Almalle EI anneta herkkuja, jos ja kun se kerjää. Eikä ETENKÄÄN keittiössä. 2) Almaa ei oteta sänkyyn. (Johtuen lähinnä siitä, että Alma on niin pieni, että se on helppo murskata unissaan). Kuvittelin typerästi viime perjantaihin saakka, että näitä sääntöjä on noudatettu. Aamulla kuulin Alman haukahtavan keittiössä Erikin laittaessa aamupalaa, ja näin neidin juoksevan olohuoneeseen omenapala suussaan. Kun kysyin Erikiltä mistä Alma oli herkkunsa saanut sanoi Erik tähän: "No kun se sievästi pyysi". Haukkuminen ei mielestäni ensinnäkään ole sievästi pyytämistä, ja toiseksi AAARGH!!! Tämän jälkeen minua informoitiin, että se on joka-aamuinen juttu.
Onneksi sentään sänkyyn ei prinsessamme ole päässyt, vai mitä? VÄÄRIN! Seuraava aamuna Alma alkoi vinkua, että haluaisi hänkin tulla meidän kanssa sänkyyn köllöttelemään. Pohdiskelin asiaa ääneen ja tulin tulokseen, ettei se ole hyvä idea sillä Alma alkaa vinkua sänkyyn koko ajan. Eihän Alma ymmärrä miksi aina joskus pääsee sänkyyn nukkumaan, muttei joka ilta. Tähän rakas kihlattuni toteaa: "Ollaan me ennenki leikitty ja otettu päikkäreitä sängyllä, eikä se yhtään sen enempää vingu sänkyyn kuin muutenkaan"..
Tämän tarinan loppuun haluaisin valaista erästä asiaa. Ollessamme Suomessa Erik katsoi isäni ja isän rakkaan mäyräkoiran Fannin touhuja ja totesi, ettei ikinä halua meidän Almastamme yhtä hemmoteltua kakaraa. Kun nyt kerroin isälleni Erikin ja Alman touhuista oli reaktio vastaava: "No niin, nytpä tiedätte miltä tuntuu kun ne pienet mäyräkoirat kietoo tassun ympärille". Niinhän se taitaa olla, mäyräkoiran edessä suurinkin mies on voimaton.
Ja ne pirulaiset tietävät sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti